|

Jeesus sanoi:
»Minä ole ylösnousemus ja elämä.
Joka uskoo minuun, saa elää,
vaikka kuoleekin,
eikä yksikään, joka elää
ja uskoo minuun , ikinä kuole.»
(Joh. 11: 25-26)

 

Jumala pyyhkii heidän silmistään
joka ainoan kyyneleen.
Kuolemaa ei enää ole,
ei murhetta,
valitusta eikä vaivaa.
(Ilm. 21:4)

Elämän särkyessä armo kantaa

Rakkaan ihmisen kuolinhetki tulee usein läheisille yllättäen. Ihmisinä elämme suruamme henkilökohtaisella tavalla, mutta meitä auttaa jaksamaan se, jos saamme jakaa tunteitamme ja kysymyksiämme toisen ihmisen kanssa. Surun aikana voit ottaa yhteyttä seurakuntamme pastoriin.

Suru voi näkyä ihmisessä eri tavoin: kaipauksena, avuttomuutena, masennuksena, pettymyksen ja syyllisyyden tunteina, jopa vihanakin. Ajan myötä suru voi muuttua sisäiseksi rauhaksi ja kiitollisuudeksi.

Surun tuntemuksia tai ilmenemismuotoja ei tarvitse vältellä tai kätkeä. Surutyössä käydään läpi entistä yhteistä elämää, sen iloja ja murheita. Usein suru seestyy kuoleman hyväksymiseen. Jäljelle jäävät monet muistot ja yhteiset kokemukset.

Kristillisen uskomme mukaan sekä elämämme että kuolemamme ovat Jumalan kädessä. Jokainen meistä kokee elämän rajan läheisyyden henkilökohtaisella tavalla. Siksi jokainen lähtö tästä ajasta on ainutkertainen.

Kristillinen ylösnousemustoivo merkitsee, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.» Tämän lupauksen mukaan jokaiselle meistä on valmistettu sija taivaassa.

Meillä on lupa vajavaisina ihmisinä olla yhteydessä Jumalaan ja luottaa siihen, että Hän rakastaa meitä. Särkyvän elämän keskellä armo kantaa meitä syvemmältä kuin ehkä osaamme aavistaakaan.
Hautaan siunaamisessa seurakunta saattaa vainajan viimeiselle matkalle rukouksin ja Jumalan sanaan turvaten.

Edellytykset

Pappi toimittaa seurakunnan jäsenen hautaan siunaamisen. Myös kirkkoon kuulumaton voidaan siunata hautaan, jos omaiset sitä pyytävät ja pappi toteaa, että kirkolliseen hautaan siunaamiseen on perusteita. Siunausta ei toimiteta, jos vainaja on eläessään ilmaissut, ettei hän halua kristillistä hautausta.

Käytännön järjestelyt

Hautapaikka hankitaan hautaustoimiston (funeral home) kautta. Hautaustoimiston kanssa asioidaan yleensä ainakin arkun hankintaan sekä vainajan pukemiseen ja kuljetukseen liittyvissä asioissa. Hautaustoimisto hoitaa korvausta vastaan myös muut hautajaisten järjestelyt omaisten toiveiden mukaisesti. Surun kohtaamisen kannalta monet pitävät tärkeänä, että omaiset näkevät vainajan ja voivat osoittaa hänelle huolenpitoa, esimerkiksi osallistumalla vainajan pukemiseen.

Pastorin kanssa sovitaan hautaan siunaamisen ajasta ja paikasta. Omaiset keskustelevat pastorin kanssa ennen hautaan siunaamista. Keskustelussa käydään läpi vainajan elämää, käsitellään surua ja sovitaan hautaan siunaamisen eri vaihtoehdoista.