Elämän särkyessä armo kantaa

Rakkaan ihmisen kuolinhetki tulee usein läheisille yllättäen. Ihmisinä elämme suruamme henkilökohtaisella tavalla, mutta meitä auttaa jaksamaan se, jos saamme jakaa tunteitamme ja kysymyksiämme toisen ihmisen kanssa. Surun aikana voit ottaa yhteyttä seurakuntamme pastoriin.

Suru voi näkyä ihmisessä eri tavoin: kaipauksena, avuttomuutena, masennuksena, pettymyksen ja syyllisyyden tunteina, jopa vihanakin. Ajan myötä suru voi muuttua sisäiseksi rauhaksi ja kiitollisuudeksi.

Surun tuntemuksia tai ilmenemismuotoja ei tarvitse vältellä tai kätkeä. Surutyössä käydään läpi entistä yhteistä elämää, sen iloja ja murheita. Usein suru seestyy kuoleman hyväksymiseen. Jäljelle jäävät monet muistot ja yhteiset kokemukset.

Kristillisen uskomme mukaan sekä elämämme että kuolemamme ovat Jumalan kädessä. Jokainen meistä kokee elämän rajan läheisyyden henkilökohtaisella tavalla. Siksi jokainen lähtö tästä ajasta on ainutkertainen.

Kristillinen ylösnousemustoivo merkitsee, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.» Tämän lupauksen mukaan jokaiselle meistä on valmistettu sija taivaassa.

Meillä on lupa vajavaisina ihmisinä olla yhteydessä Jumalaan ja luottaa siihen, että Hän rakastaa meitä. Särkyvän elämän keskellä armo kantaa meitä syvemmältä kuin ehkä osaamme aavistaakaan.
Hautaan siunaamisessa seurakunta saattaa vainajan viimeiselle matkalle rukouksin ja Jumalan sanaan turvaten.